Etsi
  • Jiri Mäntysalo

Varovaisia askeleita talousarvioesityksessä – hyvässä ja pahassa

Valtiovarainministeriö julkaisi esityksensä ensi vuoden talousarvioksi viime viikon perjantaina. 17.-18. syyskuuta käytävän budjettiriihen keskusteluja valmistelevasta talousarvioesityksestä on vaikea olla yhtä mieltä puolesta tai vastaan ja siksi se vaatii analysointia.

Ensinnäkin, työllisyyspolitiikkaan on näillä näkymin tulossa edelliseen hallitukseen verrattuna järkevämpiä toimia, kun hallitusohjelman mukaan esim. palkkatuen käyttöä lisätään, yksityisyrittäjien työllistämiskynnystä madalletaan sekä työvoimapalvelujen tehokkuutta ja saatavuutta tullaan parantamaan. Silti palkkatuetun työn määrärahoihin ei ole vielä ensi vuodelle tulossa kasvua, mikä on harmillista.

Esityksen työllisyyspoliittisista kohdista puuttuu valitettavan paljon oleellisia pointteja ja tehokkaita työllisyyden lisäämisen keinoja. Työpaikkojen luomiseen liittyvässä keskustelussa kansanedustajat puoluekirjasta riippumatta kertovat tavoitteeksi luoda työpaikkoja yksityiselle sektorille eli yrityksiin. Johtuen kenties alijäämäväitteistä, julkinen sektori on lähes tyystin unohdettu työllistämisessä, vaikka yleisesti tiedostettu fakta on se, että monissa julkisissa palveluissamme kärsitään henkilöstö- ja resurssipulasta. Rinteen tavoittelemat 60 000 työpaikkaakin voitaisiin avata suhteellisen vaivattomasti julkiselle sektorille, etenkin sote-alalle sekä opetuksen ja kasvatuksen pariin. Lisähenkilöstö- ja resurssit tulisivat todella tarpeeseen ja kohentaisivat selvästi julkisten palveluidemme kykyä vastata tehtäviensä haasteisiin. Niin ikään kuntien valtionosuuksiin tarvittaisiin kipeästi korotuksia peruspalvelujen hoitamiseksi.

Moniin työelämän epäkohtiin olisi myös tehokasta tarttua aloittamalla laajat kokeilut työajan lyhentämisestä 6 tuntiin päivässä ja 30 tuntiin viikossa, joihin voitaisiin kannustaa rahallisella tuella sekä julkisen että yksityisen sektorin työpaikkoja.



Talousarvioesityksessä olisi myös ollut mahdollista ryhtyä korjaamaan yhteiskunnassamme yhä kiihtyvää eriarvoisuutta, josta selkeimpänä esimerkkinä ovat suuret varallisuuserot. Tästä näkökulmasta katsoen olisi ollut enemmän kuin toivottavaa, että jo hallitusohjelmassa olisi sovittu pääomiin ja sen tuottoihin kohdistettavan verotuksen kiristämisestä ja mielellään vähintään EU:n keskitasolle. Jo sillä saataisiin neljästä viiteen miljardia euroa lisää valtion kassaan*. Verotuloja kertyisi yhteiseen hyvään huomattavasti nykyistä enemmän, jos esimerkiksi pääomatuloveroa ryhdyttäisiin muuttamaan nykyisestä tasaverosta progressiivisempaan suuntaan, yhteisöverokanta nostettaisiin edes aiemmalle tasolle 24,5 prosenttiin sekä pörssikaupoille säädettäisiin uudelleen varainsiirtovero. Ja tässä vain muutama maininta siitä veroremontista, joka Suomeen tarvitaan, jotta varallisuuden kasaantuminen yhä harvempien käsiin saadaan pysäytettyä ja alimmissa tuloluokissa elävien tilannetta voidaan ratkaisevasti parantaa.

Tuoreessa valtiovarainministeriön talousarvioesityksessä valtio kerää veroja ensi vuonna reilu 47 miljardia euroa, joka on kolme prosenttia lisäystä tämän vuoden talousarvioon nähden. Veropottia kasvattaa mm. erilaisten valmisteverojen, kuten alkoholi-, tupakka- ja virvoitusjuomaveron korotukset.

Omistavalle luokalle osoitettujen verouudistusten aikaansaaminen nykyisellä hallituskokoonpanolla on kuitenkin erittäin epätodennäköistä. Keskusta ja RKP mielistelevät porvaristoa, demareita vaivaa liika maltillisuus ja rohkeuden puute sekä vasemmistoliiton ja vihreiden kannat pysyttelevät markkinatalousajattelun alaisina, vaikka sen mahdottomuus tulee koko ajan selvemmin esiin.

Rinteen hallitukselta on varaa odottaa tehokkaampia ympäristö- ja ilmastotekoja, sillä hallitusohjelmaan merkityt tavoitteet ovat edistyksellisiä ottaen huomioon edellisten hallitusten erittäin maltillisen ympäristöpoliittisen linjan. Uudenkaan hallituksen tavoitteet eivät ole silti mitkään kovin kunnianhimoiset ja tukeutuvat pääosin perinteisiin toimiin ja päätöksiin. Hyvänä esimerkkinä toimii yksityisautoilun vähentäminen, johon pyritään tuttuun tapaan polttoaineveroa korottamalla sen sijaan, että haettaisiin sosiaalisesti oikeudenmukaisempia tapoja tavoitteen toteuttamiseen.

Vaikka talousarvioesityksessä ”eräät luonnonsuojelun menot” -nimikkeen kohdalla määrärahoja lisätään reippaasti yli kolminkertaisesti, niin yllättävää on, että esityksessä ympäristövahinkojen torjunnasta karsitaan 13,8 miljoonaa eli prosenteissa verrattuna edelliseen talousarvioon 78 prosenttia sekä avustuksia ympäristöjärjestöille ja ympäristönhoitoon leikataan 200 000 euroa eli 10 prosenttia. Selkeänä panostuksena avustusmäärärahat rakennusperinnön hoitoon tuplataan 850 000 eurosta 1,7 miljoonaan.

Niitä oikeita leikkaamisen kohteitakin olisi löytynyt. Aiempien vuosien tapaan puolustusmenot jatkavat kasvuaan ja sille on todella vaikea keksiä järkeviä argumentteja. Vaikka puolustusministeriölle esitettävien määrärahojen perusteluissa todetaan, että Suomeen ei kohdistu sotilaallista uhkaa, niin varusteluun ja militarisointiin ollaan valmiita törsäämään rahaa (ja edelleenkin hallitus on valmis ostamaan ne tarpeettomat ja kalliit hävittäjät). Puolustusmenojen lisäämisen sijaan dialogi ja yhteistyö toimisi ulkopolitiikassa hedelmällisemmin. Myös puolustusvoimien kriisinhallintajoukkojen toimintaa tulee karsia sekä joukkojen osallistuttava korkeintaan YK:n valtuuttamiin tehtäviin vakavasti harkiten, jos niihinkään. Suomi voi edistää rauhaa tehokkaammin panostamalla kehitysyhteistyöhön ja diplomatiaan.

Huomionarvoisia ovat lisäksi valtionyhtiöt ja omaisuus, jonka myymisessä edesmennyt Sipilän hallitus löi ennätykset uusiksi; valtion omaisuutta myytiin vuosien 2015-2019 aikana yhteensä yli 2,5 miljardin euron edestä. Vaikka valtion omaisuus tuottaa työtä, tuloa ja hyvinvointia yhteiskunnalle, niin myös Rinteen hallitusohjelmaan on kirjattu tavoitteeksi myydä valtion suoria yhtiöomistuksia samaisella 2,5 miljardilla ja muita omaisuuksia 500 miljoonalla. Tällainen politiikka ei ole pitkäkatseista vasemmistolaiseksi itseään kutsuvalta hallitukselta.

Kokonaisuudessaan vuoden 2020 talousarvioesitys sisältää kyllä hyviä piirteitä ja se lupaa panostuksia mm. koulutukseen ja infrastruktuuriin. Toisaalta monessa kohdassa tuntuu, että esityksessä toistellaan samoja virheitä kuin edellisillä hallituskausilla. Köyhintä väestönosaa ja isoja yhteiskunnallisia ongelmia parantavaan ratkaisevaan edistykseen ei tunnuta etenevän kompromissihakuisessa tilanteessa ja ilmapiirissä, jossa porvaristo on edelleen liian vahvoilla. Nykyiset eduskuntapuolueet ovat kalkkiutuneet kehyksiin ja pyrkivät tekohengittämään kapitalismia pienien muutoksien ja reformien politiikalla. Se jos mikä on selkeä osoitus siitä, että kommunisteja ja SKP:ta todellakin tarvitaan Suomen poliittisella kentällä haastamaan vanhoja ja tunkkaisia näkemyksiä sekä olemaan kärkijoukoissa valmiina toteuttamaan yhteiskunnallisia uudistuksia, joilla luodaan tietä yhdenvertaisuuteen, toimeentulon varmistavaan palkkaan ja perusturvaan sekä luokkaerojen kaventamiseen. Minä kutsun sitä tieksi kohti sosialismia.



*Linkki Tieto&trendit-lehden artikkeliin.

17 katselukertaa0 kommenttia