top of page
Etsi
  • Writer's pictureJiri Mäntysalo

Vakoilua ja vainoharhaa ilmassa


Kuva taivaasta Malmilla.

Kiinalaisyhtiö Huawei on Yhdysvaltojen hampaissa ja yhtenä uutena ”merkkipaaluna” suurvaltojen kiristyneille väleille. Mutta vain kiinalaisfirmatko sitä tiedustelua osaavat?


Yhdysvallat on saanut jälleen uuden elementin jo aiemmin viilentyneisiin väleihinsä Kiinan kanssa, kun kiinalaista teknologiayhtiötä Huaweita vastaan lyödään nyt niin sanotun ”vapauden mallimaan” toimesta rajoitustoimilla. Yhtiötä on syytetty vakoilusta ja sen teknologiaan on kohdistunut maailmalla yhä suurempaa epäluuloa, sillä yhtiön väitetään luovuttavan tietoa Kiinan viranomaisille. Yhdysvallat on vedonnut eri maihin, jotta ne eivät sallisi kiinalaisyritysten pääsyä 5G-verkkoihinsa.

Tämän myötä ovat Euroopan maat rivissä ilmoittaneet lopettavansa 5G-yhteistyönsä Huawein ja muiden kiinalaisyhtiöiden kanssa. Eikä siinä ole tosiaankaan ajatuksena kehittää ennemmin paikallista 5G-osaamista, vaan hyvin todennäköisesti hankkia runkoverkkojen tekniikkaa sitten yhdysvaltalaisilta firmoilta.


Syyskuun puolessavälissä voimaan astui määräys, joka kieltää ulkomaisia yrityksiä välittämästä Huaweille Yhdysvalloissa valmistettua teknologiaa. Tämä tuo mieleen Yhdysvaltojen asettaman pitkällisen Kuuban kauppasaarron, jonka myötä esimerkiksi Suomesta ei voitaisi myydä tekniikkaa Kuubaan, mikäli tuotteissa on käytetty yhdysvaltalaisia osia. Huono tilanne paitsi pakotteiden kohteena olevalle maalle, mutta myös lukuisien muiden maiden ulkomaankaupalle.


Niin, entä tuo vakoiluväite ja sen paikkaansapitävyys. Maailman suurvalloilla, Yhdysvalloilla, Venäjällä ja Kiinalla, on hyvin laajaa tiedustelutoimintaa, josta osa selittyy asiaankuuluvalla turvallisuustyöllä, mutta isoja rahoja laitetaan myös tiedusteluun, jolla pönkitetään suurvaltakilpailua ja epäluuloja. Tieto liikkuu varmasti bisneksen ja valtioiden välillä ja on vaikea nähdä, kuinka suurvaltabisneksen keräämät tiedot eivät olisi jollain tavalla myös itse suurvaltojen viranomaisten käytettävissä.


Datan kerääminen ei ole varmastikaan niin läpinäkyvää, mitä esimerkiksi Google antaa ymmärtää.

Meitä työväenluokkaisia ihmisiä tietenkin seurataan ja meidän dataa kerätään laitteilla, joita käytämme. Se on fakta eikä datan kerääminen ole varmastikaan niin läpinäkyvää, mitä esimerkiksi Google antaa ymmärtää. Google on hyvä esimerkki siitä, miten lännessä tapahtuva firmojen tietojenkalastelu on niin sulavaa ja naamioitua, että netin käyttäjät pitävät Googlea täysin reiluna toimijana, jolla on puhtaat jauhot pussissa tai ei ainakaan vain taloudellinen hyöty ensimmäisenä mielessä. Todellisuudessahan esim. verkkokaupat voivat Googlelta saamien tietojen perusteella nostaa verkko-ostosten hintaa, mikäli tulotasosi vaikuttaa algoritmien keräämien tietojen mukaan olevan hieman yleistä korkeampi.


Jälleen kerran maailmanpoliisia leikkivä maa siis pidätyttää toisen maan kansalaisen, jotta saadaan tuotettua taas uutta länsimielistä propagandaa kauppasotaa varten.

Huawein talousjohtaja Meng Wanzhou on ollut pidätettynä Kanadassa Yhdysvaltojen viranomaisten tilaaman pidätyksen jälkeen. Jälleen kerran maailmanpoliisia leikkivä maa siis pidätyttää toisen maan kansalaisen, jotta saadaan tuotettua taas uutta länsimielistä propagandaa kauppasotaa varten. Mengiä syytetään mm. teollisuusvakoilusta ja Yhdysvaltojen asettamien Iranin vastaisten pakotteiden rikkomisesta.


Suomessa jättimediatalot ovat saaneet Huawei-keissistä uuden katalyytin Kiina-vihalleen, joka muistuttaa jo vainoharhaisuutta. Politiikan kentällä Kiina vetää varmasti omaan pussiinsa, niin kuin yleensäkin valtioilla on ollut tapana. Kiinaan on kuitenkin voitava pitää ystävällisiä kahdenkeskisiä suhteita myös Suomessa, sillä pakotteilla ja puolin toisin uhittelulla ei ole ikinä päästy yhtään eteenpäin.


Absurdista, kuinka Yhdysvaltojen Huawei-väitteet menevät länsimediassa sukkana läpi ilman, että nähdään sitä, kuinka väitetyt toimet vakoilusta, tiedustelusta ja tietojen eteenpäin luovuttamisesta ovat kaikki sellaisia, joita suurvallat ja maailmanbisnes tekevät koko ajan. Sitkeässä elää se monien suomalaistenkin ajatteluun sisäänrakennettu, virheellinen, oletus siitä, että rikokset ja moraalittomuus on sallittua silloin, kun Yhdysvallat tekee niin.

30 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki
bottom of page