Etsi
  • Jiri Mäntysalo

Tunteeko kukaan kohtuutta?

Palkkaerot ovat räjähtäneet käsistä. Tämä on tilanne Suomessa, joka ei varmasti asian tavalla tai toisella kokevia ja ymmärtäviä yllätä.


Viime viikon maanantaina, 22. heinäkuuta, Helsingin Sanomat julkaisi selvityksen, jonka mukaan ison pörssiyhtiön yhden toimitusjohtajan vuosiansiot olivat vuonna 2018 keskimäärin noin 48 kertaa suuremmat kuin yhdellä työntekijällä. Keskipalkkaisella suomalaisella kuluisi siis 48 vuotta ansaitsemaan toimitusjohtajan keskimääräisen 2,1 miljoonan euron vuosipalkan ansaitsemiseen. Huomionarvoista on myös, että 48 000 euron vuosiansio on jo varsin hyvä ja huomattavan suuri joukko ihmisiä tienaa Suomessa tuota summaa vähemmän.

Samaisesta Hesarin selvityksestä selviää, kuinka toimitusjohtajien kiinteät peruspalkat ovat nousseet 20 prosenttia vuoden 2010 keskimäärin 654 000 eurosta viime vuoden 786 000 euroon, kun samaan aikaan keskituloisen palkansaajan peruspalkka nousi 14 prosenttia 42 400 euroon.

Hesarin selvitys kirvoitti hyvin pian Twitterissä laajan keskustelun. Varsinkin monet oikeistolaiset yrittävät huudella, kuinka ansaittuja johtajien ylisuuret vuositienestit ovat, koska työhön sisältyy ”paljon vastuuta ja iso riski saada epäonnistuessaan potkut”. Ehkä ja ehkä, mutta ne eivätkä mitkään muutkaan seikat oikeuta sitä, että firmojen rahoilla ylläpidetään rikasta eliittiä.

Ensinnäkin, työn vastuullisuus ja vaativuus eivät ole mitään yksiselitteisiä käsitteitä. Voiko joku esim. todella väittää, että toimitusjohtajan työ on 48 kertaa vastuullisempaa tai vaativampaa kuin pieni- tai keskituloisella palkansaajalla? Jos väittää, niin valehtelee. Työ ei toteudu ilman duunaria, mutta yhtiö pyörii yhtä lailla, mikäli johtoporras tienaisikin vähemmän. Duunarin ansiotaso ei todellakaan ole se, josta on varaa – tai edes syytä – karsia.

Toiseksi, isojen pörssiyhtiöiden johtajilla on yleisesti ottaen todella hyvät mahdollisuudet työllistyä esimerkiksi toiseen vastaavaan tehtävään toisin kuin duunarilla, jonka työllistyminen – varsinkaan vakituiseen työhön – on monilla aloilla ja monien ihmisestä itsestään riippumattomien seikkojen takia usein kiven alla.

Yhteenvetona voitaneen todeta, että palkkaeroissa kysymys on kohtuudesta. Ei ole mitenkään kohtuullista, että pieni johtoporukka kerää suurimman potin yhtiön tuotoista, jotka duunarit mahdollistavat.

On mukava käydä ajatusleikkiä siitä, miten palkka- ja varallisuuserojen tai johtamisen laita olisi sosialismin oloissa. Tuotantovälineet olisivat ainakin yhteisessä omistuksessa, tavaroita tuotettaisiin todelliseen tarpeeseen perustuen sekä tuotantoyksiköitä johtaisi kenties kollektiivi, joka ei olisi yhtä lailla duunarin arjesta vieraantunutta eliittiä, mitä suuryhtiöiden johtoportaat nykyään edustavat. Nykyiselle kapitalismille ominaisia älyttömän suuria tulo- ja varallisuuserojakaan ei nykyisessä räikeydessään olisi. Johtavan tahon tehtävät eivät olisi yhtäläisiä nykyisenlaisen yhtiön johtajien työnkuvan kanssa, vaan se kenties sisältäisi enemmän tuotannon suunnittelua ja vähemmän lobbaamista ja myynninedistämistä (paitsi ehkä ulkomaankaupan yhteydessä kapitalististen maiden kanssa). Työntekijöiden kollektiivit organisoisivat ja toteuttaisivat omaa työtäänsä nykyistä laajemmin, sillä työntekijöillä itsellään on parhain tietämys toimivista työnteon tavoista käytännön kokemuksen kautta tulleella osaamisella.

Sosialismissa työntekijöiden tietotaitoa ryhdyttäisiin varmasti arvostamaan enemmän ja heidän kykyihinsä luotettaisiin. Eivätkä työn tuotot valuisi sellaisten ihmisten pussiin, jotka lähinnä vain yksipuolisesti hyötyvät muiden tekemästä työstä.

Oikea aika esittää ehdotus, joka olisi periaatteessa aivan mahdollista toteuttaa jo nyt kapitalismin oloissa: asetetaan palkkakatto! Oikeudenmukainen ratkaisu jatkuvasti paisuneeseen epäkohtaan nimeltä ylisuuret palkkaerot. Pelkkä jättipalkkojen karsiminen ei kuitenkaan riitä, vaan alimpia palkkoja tulee tietenkin myös nostaa. SKP:n aloite 1800 euron minimipalkasta kokoaikaisen työn tekijälle on tähän hyvä lähtökohta.

Toivon, että jatkossa palkkakatto nousee meillä Suomessa laajempaankin keskusteluun.

20 katselukertaa0 kommenttia