Jiri Mäntysalo
Tradekan suuntaa muuttamaan

Osuuskunta Tradeka muisti jäseniään kirjeellä tällä viikolla. Kirjeessä ryhdyttiin heti analysoimaan sijoitusmarkkinoita ja loppuosa käsitteli lähinnä Tradekan jäsenen etuja eli esim. alennuksia Restelin ravintoloissa.
Tradekan omistama Restel-yhtiö hallinnoi muun muassa yhdysvaltalaisen pikaruokaketjun Burger Kingin toimintaa Suomessa. Burger Kingin toiminta ei eroa muidenkaan kyseisten ketjujen linjasta, jossa ympäristöarvot ovat lähinnä keino saada imagoa puhtaammaksi ja ehkä muutamia ympäristötietoisina itseään pitäviä asiakkaita lisää. Burger King ei ole halukas esim. muuttamaan tuotteitaan asteittain vegaanisiksi tai toimimaan ympäristöliikkeen kanssa muutenkaan yhteistyössä. Kyseessä on klassinen esimerkki vihreästä imperialismista.
Liian korkean kynnyksen takia moni hyvä jäsenaloite saattaa jäädä huomiotta tai menettää ajankohtaisuutensa.
Hyvä juttu, joka Tradekasta löytyy, on jäsenaloitteet ja -äänestykset. Nettiin avatun OmaTradeka-palvelun kautta osuuskunnan jäsenet voivat tehdä itse jäsenaloitteita siitä, miten osuuskunnan tulisi toimia, tukea muiden tekemiä aloitteita sekä vastata Tradekan jäsenäänestyksiin. Juuri nyt käynnissä on jäsenäänestys siitä, mille taholle Tradeka ohjaa lahjoituksiaan. Jäsenaloitteissa ongelmana kuitenkin on, että hallituksen käsiteltäväksi mennäkseen aloitteen on saatava kannatusta vähintään 200 jäseneltä. Määrä on aivan liian suuri ottaen huomioon, että OmaTradeka tuskin on vielä kovinkaan tehokkaassa käytössä jäsenten keskuudessa. Liian korkean kynnyksen takia moni hyvä aloite saattaa jäädä huomiotta tai menettää ajankohtaisuutensa. Tradekan hallituksella tulee olla aikaa käsitellä jäsenten ideoita!
Selvää on, että OmaTradekasta tarvitaan lisää viestintää, ja tätä Tradeka on jonkin verran jo tehnytkin. Parhain olisi saada jokin Tradeka-mobiilisovellus, jota kautta OmaTradekaan pääsisi kätevästi sisälle ja tutustumaan. Samalla kyseisessä sovelluksessa olisi mukana nykyisen Restis-sovelluksen palvelut.
Tällä hetkellä Tradeka ei ole ylipäätään erityisen näkyvä tai käytännössä vaikuttava osuuskunta, ja se on ajan saatossa kadottanut osuuskuntaliikkeelle ominaisia solidaarisuuden ja aatteellisuuden periaatteita. Tradeka ei järjestä minkäänlaista koulutustoimintaa. Osuuskunta ei tee yhteistyötä ympäristö-, ihmisoikeus- tai eläinoikeusjärjestöjen kanssa yhteiskunnan muuttamiseksi. Ja edelleenkin Suomen Lähikaupan myynti oli iso virhe.
Tradekan tulee mielestäni ryhtyä toimimaan kuten voittoa tavoittelematon osuuskunta.
Olen kuitenkin sitä mieltä, että Tradekaan kannattaa ehdottomasti liittyä ja kuulua! Jäsenmaksu on kertamaksuna 33,64 euroa ja sen jälkeen jäsenyys ei maksa enää mitään. Tradekan jäsen voi äänestää ja asettua ehdolle osuuskunnan edustajistovaaleihin, jotka pidetään kuuden vuoden välein (ihan liian harvoin!), seuraavaksi vuonna 2022. Edustajiston jäsenenä on esim. mahdollista nousta hallitukseen vaikuttamaan osuuskunnan linjaan suoremmin sekä esittää muutoksia, joilla Tradeka siirtyy johtamaan vasemmistolaista, eettistä ja ekologista uuden ajan osuuskuntaliikettä. Edustajisto on teoriassa ylintä valtaa pitävä elin, mutta sen käytännön päätäntävaltaa toimintalinjoihin tulee ehdottomasti lisätä. Edustajiston jäsenyys antaa silti varmasti nykyiselläänkin painoarvoa omille aloitteille.
Tradekan tulee mielestäni ryhtyä toimimaan kuten voittoa tavoittelematon osuuskunta. Alettava vaikuttamaan siten, että jäsenyydestä on muutakin hyötyä kuin satunnaisesti tarvitut alennukset. Muutos on meistä Tradekan jäsenistä kiinni.