top of page
Etsi
  • Writer's pictureJiri Mäntysalo

Selkeää sosiaalineuvontaa


Bannerikuva: Jiri Mäntysalo haluaa Vantaalle selkeää sosiaalineuvontaa.

Pienituloisia on viimeisimpien tilastojen mukaan Vantaalla lähes 25 000 henkilöä. Tämä tilanne on vuodelta 2019, ennen koronaviruspandemiaa, joten ajantasainen todellinen määrä on varmasti vielä suurempi. Korona on vaikuttanut valtavalla negatiivisella tavalla lukemattomiin ihmisiin irtisanomisten, lomautusten, työn riittämättömyyden tai sen keskeytymisen takia palkkatyötä tehneisiin ja itsensätyöllistäjiin.


Tilanteessa, jossa monet ihmiset elävät epävarmojen tulojen varassa, tulee olla saatavilla selkeää sosiaalineuvontaa esimerkiksi erilaisista sosiaalituista tai vähävaraisten hyväksi toimivista järjestöistä. Avun tarvitsijoita on monta ja vaikka olisi avun tarjoajiakin, niin tietoa on usein vaikea kysyä ja löytää matalalla kynnyksellä.


Ensisijainen tapa vähentää toimeentulon epävarmuutta on tietenkin turvata yhä useammalle vantaalaiselle työtä, jolla rakentaa perusturvaa. Joka tapauksessa sosiaalineuvonnan mahdollisuus tulee varmistaa mahdollisimman selkeällä tavalla.

Ensisijainen tapa vähentää toimeentulon epävarmuutta on tietenkin turvata yhä useammalle vantaalaiselle työtä, jolla rakentaa perusturvaa sekä vaikuttaa yhdessä myös kuntien äänillä köyhyyden poistavan valtakunnallisen sosiaaliturvauudistuksen puolesta. Sosiaalineuvonnan tarvetta saattaa silti olla työssäkäyvilläkin ja sen mahdollisuus tulee varmistaa mahdollisimman selkeällä tavalla joka tapauksessa.


Esitän, että Vantaan kaupunki ryhtyy panostamaan Vantaa-infon palvelujen näkyvyyteen ja sosiaalineuvonnan saatavuuteen. Mikäli tämä vaatii henkilöstön lisäkouluttautumista tai lisätyövoimaa, on kyseessä pelkästään positiivinen ja työllistävä seuraus. Vantaa-infon nettisivuilla ei tällä hetkellä anneta esimerkkejä tai yksilöidympää tietoa siitä, mitä asioita Vantaa-infon kautta on mahdollista hoitaa ja saada eteenpäin. Se on selkeä puute.


Perustason Kela-neuvontaa erilaisten tukien mahdollisuuksista ja hakemusten täyttämisistä tulee olla saatavilla asukkaille myös Vantaa-infon kautta.

Vaikka monet sosiaalineuvonnan tarpeet liittyvät Kelan tukiin ja lomakkeisiin, ei pelkkä ohjaaminen Kelan asiakaspalveluun auta, sillä monet näkevät huonojen kokemustensa perusteella, että Kela pyrkii jopa estämään tukien myöntämisen varsinkin ensimmäistä kertaa tukia hakeville. Siksi perustason Kela-neuvontaa erilaisten tukien mahdollisuuksista ja hakemusten täyttämisistä tulee olla saatavilla asukkaille myös Vantaa-infon kautta.


Myös sosiaalineuvontaan liittyvät asiat tulee olla mahdollisimman pitkälle hoidettavissa yhden luukun periaattella.

23 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki
bottom of page