Pron edustajistovaalit 2020: Mistä johtuu, kun palkan merkitys hämärtyy?
Vuosi vuodelta tuntuu enemmän siltä, että etupäässä työnantajien tulisi pysähtyä hetkeksi miettimään sanaa palkka ja sitä, miten se näyttäytyy työntekijöille. Vuosi vuodelta vaikuttaa nimittäin enemmän siltä, että kun työnantajilta kysytään, niin palkka on ylimääräinen ja osittain tarpeeton lisä työstä, jossa elättää kutsumus ja motivaatio. Muutoin on hankala edes käsittää työnantajapuolen haluttomuutta ymmärtää liittojen palkkavaatimuksia työ- ja virkaehtosopimusneuvotteluissa.
Samaa ilmiötä on nähtävissä melkein alasta riippumatta. Esimerkiksi viime syksyllä aloitetut teknologiateollisuuden toimihenkilöiden TES-neuvottelut (neuvotteluosapuolina Pro ja Teknologiateollisuus ry) pitkittyivät keväälle saakka, sillä palkkaratkaisusta ja kiky-tuntien poistosta jouduttiin vääntämään niin kauan. Asiasta tekee erikoisemman se, että toimihenkilöiden reaaliansiot eivät ole nousseet vuosiin. Neuvotteluihin lähdettiin tavoitteena ostovoimaa parantava palkkaratkaisu, jonka muoto muuttui myöhemmin ”kohtuulliseksi palkkaratkaisuksi”. TES-neuvottelut ovat liian usein saaneet päättyä työntekijäpuolen joustoihin. Yksistä räikeimmistä esimerkeistä oli vuodesta 2016 solmittu kilpailukykysopimus, joka pakotti myös toimihenkilöt yksipuolisiin heikennyksiin. Tästä seuraavissa neuvotteluissa olisi kuulunut olla aika ottaa takaisin menetettyjä työehtoja työnantajien joustoilla. Siksi pelkästään kiky-tuntien poisto ei ole riittävä tulos.
Palkasta saa aina taistella. Viime aikoina entistä kovemmin. Tämä siitä huolimatta, että palkalla rakennetaan omaa ja perheen perusturvaa sekä katetaan asumisen ja elämisen kuluja. Palkka on myös vetovoimatekijä ja sen tulisi seurata työn vaativuuden ja merkityksellisyyden tasoa.
Palkasta saa aina taistella. Viime aikoina entistä kovemmin.
Keskustelua varsinkin käynnissä oleviin sote-alan TES-neuvotteluihin ja työntekijäjärjestöjen, Tehyn ja SuPerin, vaatimuksiin liittyen on saanut seurata hyvin närkästyneenä. Työnantajien ja etenkin ay-liikkeen kärkkäiden vastustajien taholta hoitajat nähdään melkeinpä pelkkänä isona menoeränä eikä ymmärrystä täysin oikeutettuja palkkavaatimuksia kohtaan tunnu riittävän. Sen sijaan vaatimuksia pidetään lähinnä ahneina ja röyhkeinä. Retoriikka on kovaa ja työnantajien kommentit ovat täysin tarkoituksella todellisuutta vääristeleviä ja ideologisia.
Toisaalta hyvin monet ihmiset ovat osoittaneet tukensa ja solidaarisuutensa koronakriisin hoidossa merkittävää työtä tekeville hoitajille ja heidän reiluille vaatimuksille palkkakuoppien poistamiseksi. Tällä hetkellä kouluttautuneen lähihoitajan peruspalkka on 2000 euron molemmilla puolen¹ ja korkeakouluttautuneen sairaanhoitajan peruspalkka alle 2500 euroa². Nämä summat ovat aivan liian vähäisiä ottaen huomioon näiden työtehtävien luonteen ja merkityksen sekä sen, että kokoaikaisen työn minimipalkka alasta riippumatta tulisi mielestäni olla vähintään 1800 euroa. Hoitajien palkat eivät tarpeeksi paljoa tuosta summasta nouse.
Sote-alan ammattiliitot Tehy ja SuPer esittävät palkkatasa-arvo-ohjelmaa, jolla korotetaan tehtäväkohtaisia palkkoja sekä kurotaan sukupuolten väliset palkkaerot umpeen 10 vuodessa. Liittojen esittämän palkkatasa-arvo-ohjelman mukaan koulutetun hoitohenkilöstön tehtäväkohtaisia palkkoja on korotettava 1,8 prosenttiyksikköä enemmän kuin miesvaltaisten alojen palkkoja joka vuosi kymmenen vuoden ajan. Valtion budjetissa on osoitettava tälle ajalle vuosittain 100–150 miljoonaa euroa tasa-arvorahaa tähän tarkoitukseen.
Hoitajaliittojen esitykset ovat kannatettavia. Mielestäni myös Pron tulisi ilmaista selkeä tukensa Tehyn ja SuPerin palkkatasa-arvon tavoitteille.
Nämä esitykset ovat kannatettavia. Mielestäni myös Pron tulisi ilmaista selkeä tukensa hoitajaliittojen tavoitteille. Prolla, Tehyllä ja SuPerilla on myös sama yhteinen keskusjärjestö, STTK. Liittojen keskinäistä solidaarisuutta tarvitaan aina – sitä tulee näkyä entistä enemmän käytännön toiminnassa ja kannanotoissa.
Miksi siis positiivisen vastakaiun saaminen palkkavaatimuksiin työnantajapuolelta on niin hankalaa? Se on varmasti monen asian summa – yksi merkittävimmistä on varmasti se, että totta kai työnantajaliitot tekevät myös jäsentensä edunvalvontatyötä. Tätä peilaten voi myös kuitenkin hyvin kysyä, miten se hyödyttää työnantajia, mikäli kaikista arvokkaimman resurssin eli henkilöstön reaalipalkat junnaavat paikallaan, työehdot eivät kehity ja työntekijät eivät koe voivansa vaikuttaa työhönsä. Toimihenkilötöissä perusta on aina sama kuin fyysisemmissä duunarihommissakin: hyvinvoiva työntekijä on myös työpaikan etu.
Lähteet
¹ KVTES