top of page
Etsi
  • Writer's pictureJiri Mäntysalo

Leikkaukset kurjistaa – kuinka vaikeaa tätä on tajuta?


Jiri Mäntysalo esittää 60 000 työpaikan avaamista tempputyöllistämisen sijaan julkiselle sektorille.

Valtionvarainministeriön perjantaina 14.8. julkistama Työllisyyspaketti-muistio on sisällöllisesti roskaa. Voi kunpa tätä ei tarvitsisi todeta niin monen aiemman hallituksen toimesta toteutetun oikeistolaisen, epäinhimillisen politiikan jälkeen. Järkevää talouspolitiikkaa ei näillä eväillä rakenneta; muutoin Marinin hallituksen talouslinjassa ei ole nähtävissä mitään muutosta parempaan monen nykyisen hallituspuolueenkin kritisoiman Sipilän hallituksen virheisiin.


Eläkeputken poisto, työssäoloehdon kiristys, opintotuen leikkaus... Tässä muutamia toimia, joilla valtionvarainministeriö suunnittelee työllistävänsä 60 000 ihmistä. Todellisuudessa on vaikea nähdä näillä toimilla mitään muuta kuin kurjistavia vaikutuksia. Näin on usein aiemminkin käynyt ja erilaisilla tempputyöllistämisillä on saatu työllisyystilastoja hieman kauniimmiksi.


Soveltuvat työpaikat ovat harvassa monilla eikä siihen ongelmaan auta tilanteesta kärsivien lisäkurittaminen.

Otetaan muutama esimerkki muistion uusvanhoista ehdotuksista. Sipilän aktiivimalli todettiin aikoinaan joka puolelta typeräksi ja rankaisevan työttömiä yhteiskunnan ongelmista. Nyt ministeriön ehdotelmiin ”työllistämistoimista” sisältyy suunniteltua ”aktiivimalli kakkosta” muistuttava sanktiojärjestelmä, joka velvottaisi työttömät aktiivisempaan työnhakuun ja sen raportointiin. Toimella korjataan ongelmaa, jota ei ole. Juttu ei ole siinä, etteikö töitä haettaisi, vaan siinä, että työpaikkoja on Suomessa aivan liian vähän ja TE-toimistojen resurssit vähäiset. Työllistämispalveluissa ei nykyisellään pystytä tarjoamaan kovin kattavaa palvelua, jota tarvittaisiin etenkin työllistymis- ja koulutusmahdollisuuksien kartoittamiseen. Soveltuvat työpaikat ovat niin ikään harvassa monilla eikä siihen ongelmaan auta tilanteesta kärsivien lisäkurittaminen.


Ihan kuin nuorilla olisi hirveä kiire sinne työelämään, ihan kuin niitä työvuosia ei jo riittävästi olisi edessäpäin.

Myös opiskelijat saavat muistion ehdotuksissa kylmää kyytiä. Opintotuen kestoa lyhennettäisiin ehdotuksen mukaan vain koulutuksen tavoiteajan pituiseksi. Toteutuessaan tämä lisäisi opiskelijoiden stressiä valmistumisen suhteen ja ajaisi yhä usempia hankkimaan opintolainaa. Koulutusten tavoiteaikoja on lyhennetty entisestä jo kohtuuttomasti ja toisella asteella koulutuksenjärjestäjien mieleen olisi monesti opiskelijan valmistuminen jo kahdessa vuodessa perustutkinnosta. Ihan kuin nuorilla olisi hirveä kiire sinne työelämään, ihan kuin niitä työvuosia ei jo riittävästi olisi edessäpäin.


Lisäksi aikuiskoulutustukea uudistettaisiin siirtymällä lainapainoitteiseen tukeen. Jos uudistamiseen ei löydy ratkaisua, aikuiskoulutustuki voitaisiin virkamiesten mielestä lakkauttaa kokonaan. Tämäkin ehdotus on todellisuudesta irrallaan, sillä esim. elinikäisen oppimisen tavoitteen kannalta on oleellista, että uuden opiskelua tuetaan.

Eläkeputken poistolla pyritään saamaan myös työllisyyttä nousuun. Tämän toimen taustalla on ilmeisesti ajatus siitä, etteivät työnantajat irtisanoisi yt-neuvottelujen yhteydessä ikääntyviä työntekijöitä enää yhtä hanakasti, kun eläkeputki poistetaan. Toimi on liian kaikin puolin liian haitallinen pohjautuen vain hypoteettiseen ajatukseen, jolla ei ole mitään pohjaa. Erityisen tärkeää on huomata, että usein ihmisten työkyky tässä vaiheessa ei ole ennallaan kuormittavan kapitalistisen työelämän jäljiltä. Siksi eläkeputken poisto olisi ikääntyvien tilanteen heikentämistä ja heidän ajamista köyhyyteen, sillä yhä useammalle tilanne tarkoittaisi toimeentulon pienentymistä.


Valtionvarainministeriöstä on tullut automaatti, joka heittää ilmoille ehdotuksia siitä, miten kunkin väestönryhmän elinoloja voidaan kurjistaa vielä enemmän.

Valtionvarainministeriöstä on tullut automaatti, joka heittää ilmoille ehdotuksia siitä, miten kunkin väestönryhmän elinoloja voidaan kurjistaa vielä enemmän ja jättää palvelut vaille kaivattuja lisäresursseja. Totta kai ministeriön viranhaltijat ovat poliittisia ihmisiä siinä missä kaikki muutkin, ja poliittinen näkemys näkyy väistämättä myös sieltä tulevissa asiakirjoissa. On kuitenkin vasemmistolaiseksi itseään kutsuvan hallituksen roolina antaa suuntaviivat ja ohjeistukset ministeröiden suuntaan. Valtionvarainministeri Matti Vanhasen on myös korkea aika alkaa kantaa vastuuta työstään.


60 000 uuden työllisen lisääminen pyritään aina tekemään vaikeimman kautta. Ja nimenomaan valmiiksi vähäosaisten kannalta vaikeimman kautta. Tuollaiset 60 000 uutta työpaikkaa olisi myös järkevää avata julkiselle sektorille, valtiolle ja kuntiin, parantamaan yhteisten palvelujemme laatua, saatavuutta ja kanssatyöläisten jaksamista. Lisäksi esim. yritystukien kohdentaminen paikallisesti yksinyrittäjille lisätyövoiman palkkaamisen tueksi hyödyttäisi monella saralla.


Oikeudenmukainen, yhdenvertainen Suomi on mahdollinen. Vaaditaan Marinin hallitusta pitämään sanansa ja toimimaan näiden tavoitteiden eteen!

61 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki
bottom of page