Jiri Mäntysalo
Hyvinvoinnilla ei saa olla hintalappua

Sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottaminen julkisen sektorin omana toimintana ilman voitontavoittelua on paras keino varmistaa jokaisen oikeus hoitoon ja turvaan. Bisnesajattelu on pidettävä poissa julkisista palveluista, joissa on nykyiselläänkin paljon korjattavaa. Jotta järjestelmä voisi edistää paremmin jokaisen terveyttä, hyvinvointia sekä työ- ja toimintakykyä, on resurssit saatava kuntoon.
Varmasti hyvin moni ihminen on tuskaillut Vantaan terveysasemien ajanvarauksen kanssa. Puhelinpalvelussa on liian vähän henkilöstöä. Kiireettömän asian ajanvarauksessa voi joutua jonottamaan pitkiäkin aikoja, kun ajanvaraus ei ole mahdollista mitään muuta reittiä. Asia voi pahassa tapauksessa muuttua kiireettömästä kiireelliseksi, jos aikaa hoitoon ei saa ajoissa varattua. Korona on vaikeuttanut tilannetta, mutta lopulta kyse on rahasta ja työntekijöiden riittävästä määrästä.
Työajan lyhentäminen 6 tuntiin päivässä tuo fiksua säästöä, kun työntekijöiden jaksaminen paranee ja sairastuminen vähenee.
Tilanne ei voi olla se, että asukkaiden kesken käydään kinastelua siitä, mikä palvelu saa jäädä ja mistä leikataan. Menojen kohtalokkaan karsimisen sijaan voidaan sen sijaan tuoda Vantaalle ja Keravalle lisää tuloja – siis jotain fiksumpaa kuin asiakasmaksujen korotusta. Uusien työpaikkojen avaaminen palveluihin kasvattaa verotuloja ja työajan lyhentäminen 6 tuntiin päivässä tuo fiksua säästöä, kun työntekijöiden jaksaminen paranee ja sairastuminen vähenee.
Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen on vaadittava soten rahoitusmallin korjaamista. Rahoitus pitää myöntää todellisen palvetarpeen perusteella - hyvinvointiraamin, ei menoraamin ehdoilla. Hyvinvointialueiden verotusoikeus olisi taloudellisesti järkevä ratkaisu, mutta pääomatulot on saatava myös sen piiriin.
Myös kaupunkien julkista palveluntuottajan roolia on vahvistettava. Oman kunnallisen palvelutoiminnan karsimisen sijaan Vantaan ja Keravan kaupunkien tulopuolta saadaan voimistettua kehittämällä ja luomalla uutta kaupunkien omaa palvelutoimintaa. Tämä tarkoittaa kaupunkien toimintojen säilyttämisen lisäksi erilaisten uusien toimintojen ja palvelujen tuottamista kaupunkien toimesta, jotka tulevat lisäämään Vantaan ja Keravan tuloja sekä vastaamaan paremmin palvelutarpeisiin ilman voitontavoittelua. Tähän sisältyy myös ajatus Vantaalle ja Keravaan rakennettavien asuntojen ja kiinteistöjen rakentamisesta kaupunkien omana tuotantona.