top of page
Etsi
  • Writer's pictureJiri Mäntysalo

Aloite: Tradekalle oma lehti


Kuvassa Tradekan jäsenkirjeen kuori.
Jäsenpostia pitää jakaa jatkossa enemmän - verkossa ja paperilla.

Viestillä ja sen välineillä on väliä. Tällä hetkellä Osuuskunta Tradeka viestii jäsenille (kaiketi) noin kerran vuodessa postitettavalla jäsenkirjeellä sekä yleisesti verkossa ja sosiaalisessa mediassa. Se ei ole lainkaan riittävästi. Jäsentiedotuksen ja myös ulospäin suunnatun viestinnän määrää on Tradekassa lisättävä merkittävästi nykyisestä.


Tradekan omistamalla Suomen Lähikaupalla oli aikoinaan Me-niminen asiakaslehti. Esitän, että Tradeka ryhtyy julkaisemaan uutta omaa osuuskunnan lehteä. Lehtityön tekemistä varten Tradekalle tarvitaan oma toimitus. Tavoitettavuuden varmistamiseksi ja viestinnän monipuolisuuden parantamiseksi lehti pitäisi olla sekä verkossa että paperilla ilmestyvä.


Ihmisiltä olisi tärkeää kuulla, miten tämän päivän osuustoimintaa tulisi kehittää nimenomaan osuuskuntaliikkeen periaatteiden pohjalta.

Lehdessä voisi olla asiaa muun muassa Tradekan omistamien ja hallinnoimien palvelujen ja toimintojen kuulumisista, osuuskunnan ajankohtaisista hankkeista ja toiminnasta, jäsenhaastatteluja, kiinnostavia yhteiskunnallisia mietteitä, työväenluokkaista vaihtoehtoista poliittista luettavaa sekä osuuskuntaliikkeen terveisiä Suomesta ja maailmalta. Mukana olisi kiva olla myös osuustoiminnan historiaa ja tietoiskuja liikkeen periaatteista. Ihmisiltä olisi tärkeää kuulla, miten tämän päivän osuustoimintaa tulisi kehittää nimenomaan osuuskuntaliikkeen periaatteiden pohjalta.


Oman lehden avulla Tradekaa tehtäisiin paljon näkyvämmäksi, osuuskuntaa vietäisiin eteenpäin määrätietoisemmin ja me nykyiset jäsenet kuulisimme osuuskuntamme olemassaolosta ja toiminnasta paremmin.

22 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki
bottom of page